Liikunta
Liikunnan opetuksen tehtävänä on tukea opiskelijan hyvinvointia, kehitystä ja oppimista. Liikunnassa opetetaan taitoja ja tietoja, joiden avulla opiskelija pystyy arvioimaan, ylläpitämään ja kehittämään fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyään. Opetuksen tavoitteena on ohjata opiskelijaa ottamaan vastuuta omasta fyysisestä aktiivisuudestaan sekä toiminta- ja opiskelukyvystään. Opetuksessa korostetaan kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävän liikunnan merkitystä osana aktiivista elämäntapaa. Opiskelija rakentaa myönteistä kehosuhdetta ja minäkuvaa liikunnan avulla. Liikunnassa opiskelija kokee iloa, onnistumista ja liikunnallista pätevyyttä sekä oppii keinoja oman jaksamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Lukion liikunnassa edistetään kaikkien opiskelijoiden tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
Valtakunnalliset pakolliset ja syventävät liikunnan moduulit ovat tarjolla kaikissa toimipisteissä. Paikallisia moduuleja toteutetaan toimipistekohtaisesti.
Valtakunnalliset pakolliset moduulit
Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
- soveltaa liikuntataitoja ja -tietoja erilaisissa liikuntatehtävissä, -muodoissa ja -lajeissa eri vuodenaikoina ja eri olosuhteissa (kuten sisällä, ulkona ja vedessä)
- osaa toimia vuorovaikutustilanteissa toisia kunnioittavasti, auttaa ja kannustaa muita liikuntatunneilla sekä antaa rakentavaa palautetta ja vertaisarviointia
- yrittää parhaansa suorittaen tehtävänsä tunnollisesti ja vastuullisesti, työskennellen aktiivisesti ja asiallisesti sekä kehittäen itseään pitkäjänteisesti.
Liittyy opintojaksoon Hyvinvoiva opiskelija (LI1OP1PS1TE1).
Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
- arvioi fyysisiä ominaisuuksiaan (voima, kestävyys, liikkuvuus ja nopeus) sekä asettaa kehittämistavoitteita saadun tiedon pohjalta
- osaa tehdä oman toimintakyvyn ja ympäristön kannalta perusteltuja valintoja fyysisen toimintakyvyn kehittämiseksi ja fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi
- toimii vuorovaikutustilanteissa toisia kunnioittavasti, auttaa ja kannustaa muita liikuntatunneilla sekä antaa rakentavaa palautetta ja vertaisarviointia
- yrittää parhaansa suorittaen tehtävänsä tunnollisesti ja vastuullisesti, työskennellen aktiivisesti ja asiallisesti sekä kehittäen itseään pitkäjänteisesti.
Valtakunnalliset valinnaiset moduulit
LI3 Uudet mahdollisuudet, 2 op
Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
- harjoittaa ja soveltaa liikuntataitoja ja -tietoja monipuolisesti ja uusin tavoin
- harjaantuu kehon hallinnassa
- tunnistaa tunteitaan, toimii vuorovaikutustilanteissa toisia kunnioittaen sekä tukee yhteisöllisyyttä toisia auttaen ja kannustaen
- yrittää parhaansa suorittaen tehtävänsä tunnollisesti ja vastuullisesti, työskennellen aktiivisesti ja asiallisesti sekä kehittäen itseään pitkäjänteisesti.
Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
- toimii yhdessä asetetun liikunnallisen tavoitteen saavuttamiseksi
- toimii vuorovaikutustilanteissa toisia kunnioittavasti, auttaa ja kannustaa muita liikuntatunneilla sekä antaa rakentavaa palautetta ja vertaisarviointia
- yrittää parhaansa suorittaen tehtävänsä tunnollisesti ja vastuullisesti, työskennellen aktiivisesti ja asiallisesti sekä kehittäen itseään pitkäjänteisesti.
LI5 Virkistystä liikunnasta, 2 op
Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
- arvioi omaa jaksamistaan ja vireyttään sekä osaa tehdä perusteltuja liikunnallisia valintoja toiminta- ja opiskelukyvyn lisäämiseksi
- ymmärtää, miten liikunnan avulla voidaan edistää jaksamista ja opiskeluvireyttä
- osallistuu toimintaan asiallisesti, aktiivisesti ja yhteisöllisyyttä edistäen.
Paikalliset valinnaiset moduulit
Moduuli pidetään lukujärjestyksen ulkopuolella: 1–2 t / viikko. Moduulissa tutustutaan salibandyn sääntöihin ja pelistrategiaan, kehitytään salibandyn pelaajina sekä mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan osallistutaan salibandyotteluihin tai -turnauksiin. Moduulissa keskiössä on pelaamisen ilo.
Moduuli on tarjolla Hyrylän toimipisteessä.
Moduuli pidetään lukujärjestyksen ulkopuolella: 1–2 t / viikko. Moduulissa tutustutaan salibandyn sääntöihin ja pelistrategiaan, kehitytään salibandyn pelaajina sekä mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan osallistutaan salibandyotteluihin tai -turnauksiin. Moduulissa keskiössä on pelaamisen ilo.
Moduuli on tarjolla Hyrylän toimipisteessä.
LI8 Pallo- ja mailapelejä, 2 op
Moduulissa perehdytään syvällisesti tuttuihin lajeihin ja tutustutaan vieraampiin pallo- ja mailapeleihin mahdollisuuksien mukaan. Moduulin aikana lajeina ovat esimerkiksi salibandy, jalkapallo, lentopallo, koripallo, käsipallo, pesäpallo, sulkapallo, squash, tennis ja pöytätennis. Moduuli on tarjolla Kellokosken toimipisteessä.
Moduulissa opetellaan huolehtimaan monipuolisesti omasta fyysisestä terveydestä. Moduulissa keskitytään vahvistamaan omaa kehoa erityisesti voimaharjoittelun avulla. Voimaharjoittelun tukena on myös nopeus-, liikkuvuus- tasapaino- ja kestävyysharjoittelua eri liikuntamuotoja hyödyntäen. Moduulin tavoitteena on, että oppilas oppii huolehtimaan omasta fyysisestä kunnostaan ja osaa arvioida sen osa-alueita. Moduulin aikana opetellaan myös itsenäisen voimaharjoittelun suunnittelua ja toteutusta. Tavoitteena on, että oppilas löytää itselleen mielekkään tavan liikkua ja kehittää fyysistä kuntoaan. Moduulista peritään maksu, joka menee kuntosalin käyntimaksuihin.
LI10 Koulun järjestämä urheiluvalmennus, 2 op
Lukiomme urheiluvalmennuksen perusajatus on tarjota laadukasta yleisvalmennusta eri lajeja harrastaville nuorille. Valmennuksen avulla tuetaan opiskelun ja urheiluharrastuksen yhteensovittamista, annetaan mahdollisuus tehostaa harjoittelua sekä annetaan tietoa harjoittelusta, ravinnosta ja terveydestä. Valmennukseen kuuluu myös teoriaa, jonka aihealueita ovat muun muassa ravinto, lepo, terveelliset elämäntavat, opiskelun ja urheilun yhteensovittaminen ja jaksaminen sekä eri lajien tuoma valmennustieto. Urheiluvalmennettavien yleisvalmennukseen haetaan lukioon hakemisen yhteydessä.
LI11 Seurojen järjestämä urheiluvalmennus, 2 op
Urheiluvalmennuksen moduulit ovat laajuudeltaan 2 x 38 t lukuvuodessa. Moduulit on tarkoitettu urheiluseurojen valmennuksessa oleville. Urheiluvalmennuksen moduulia tulee hakea erillisellä kaavakkeella. Valmentajan ohjaamasta harjoittelusta opiskelija pitää harjoituspäiväkirjaa. Moduulin tavoitteet riippuvat lajista ja valmentajan asettamista tavoitteista.
LI12 Urheiluopistolla liikkuen, 2 op
Moduuli koostuu urheiluopistolla järjestettävästä liikunnallisesta viikonlopusta (pe–su), jonka aikana on mahdollisuus tutustua lukuisiin liikuntamuotoihin. Moduuli toteutetaan syyslukukauden aikana, ja siihen sisältyy kuljetukset urheiluopistolle ja takaisin, ruokailut kolme kertaa päivässä, kahden yön majoitus sekä urheiluopiston laaja liikunta-aktiviteettipaketti. Moduulin maksu on noin 145 euroa.
Moduulissa perehdytään urheilupsykologian keskeisiin sisältöihin (listattu alle osioon urheilupsykologian sisällöt). Opiskelija harjoittelee soveltamaan kaikkia urheilupsykologian aiheita omaan harrastamiseen sekä laajemmin oman elämän hallintaan.
Tavoitteet:
Moduulin tavoitteena on lisätä ymmärrystä urheilupsykologiasta ja auttaa soveltamaan psykologisia keinoja omaan urheiluharrastukseen sekä laajemmin omaan elämänhallintaan. Tavoitteena on myös kehittää keinoja oman jaksamisen ylläpitämiseen.
Sisällöt:
- urheilijan minäpystyvyysuskomukset
- urheilijan motivaatio ja unelmat sekä tavoitteet
- urheilijan tavoitteet ja perfektionismi
- sisäinen puhe urheilussa (inner game)
- flow urheilusuorituksessa (harjoittelussa, kilpailuissa)
- mindfulnessin soveltaminen urheiluun
- urheilijan tunnetaidot: urheilijan tunteiden kohtaamisen tilanteet ja taidot, tunteet urheilijan voimavaraksi
- urheilijan taito kohdata aggressio
- pelon hallinta ja käsittely urheilussa
- temperamentti ja urheilija
- rentotumis- ja keskittymisharjoitukset
- mielikuvaharjoittelu
- stressin käsittely
- urheilija ja ystävyys- sekä perhesuhteet
- urheilijan ja valmentajan välinen vuorovaikutus
- urheilijan toiminta ryhmässä
- testien merkitys urheilijalle
- urheilun vaikutus ja merkitys muuta elämää silmälläpitäen
Arviointi:
Urheilupsykologian moduuli arvioidaan tunneilla annettujen tehtävien perusteella suoritusmerkinnällä. Tehtävänantoon voidaan liittää yksi laajempi aihe urheilupsykologiasta, johon opiskelija paneutuu ja jota myös soveltaa omaan harrastamisen.
Opintojakso tähtää Vanhojen päivänä juhlatansseissa esitettävien tanssien opetteluun. Oleellinen osa on myös sosiaalisten taitojen, hyvien käytöstapojen sekä juhlakäyttäytymisen harjoittelu.
Tavoitteet:
· opiskelija tutustuu erilaisiin vanhoihin tansseihin
· opiskelija osallistuu Vanhojen päivän tanssiesityksiin
· opiskelija tuntee tanssi- ja seurustelukulttuuriin liittyviä käytöstapoja
· opiskelijan yhteistoimintataidot kehittyvät
Sisällöt
· erilaisia vanhoja sekä uudempia tansseja vuosittain vaihtelevan ohjelman mukaan
· tanssikulttuuriin liittyvät keskeiset käyttäytymissäännöt
· Vanhojen tanssien juhlatilaisuuksien järjestäminen
Arviointi:
Opintojakso arvioidaan suoritusmerkinnällä.